Sivut

maanantai 11. helmikuuta 2013

Piirustuksiani

Hei!

Aloitin piirtämisen pitkän ajan jälkeen vuosi sitten maaliskuussa 2012.
Aikani kuluksi päätin alkaa harjoitella piirtämistä lisää ja aloitin piirtämällä koiran, kirjasta mallia katsoen. 



Siitä innostuneena päätin koittaa piirtää kissan, netistä mallia katsoen. Ja pakko myöntää, että se onnistui ihan hyvin vaikka yleisesti ottaen olen erittäin kriittinen töistäni ja näen niissä jo heti seuraavana päivänä paljon virheitä. Kritiikki on toki hyväksi, mutta minulla se menee välillä yli...






Lapsena piirsin paljon mm. Disneyn hahmoja.
Koulussa suosikki aineeni oli (yllätys yllätys) kuvaamataito.
Kädentaitoni kehittyi koulussa, mikä oli taidepainotteista.
Aloitin syksyllä 2011 piirtämisen ja maalauksen -peruskurssin, mutta en kokenut saavani siitä mitään irti. Pari vinkkiä jäi vain mieleeni ja lopetin sen kokonaan. Ja päätin kehittyä itsenäisesti.

Alkuun on paljon piirustuksiani, mitkä olen tehnyt jo vuosi sitten, tällä tavoin voi seurata kehittymistäni tähän päivään asti, vertaamalla kädenjälkeä.

Tervetuloa!



2 kommenttia: